Maailmanloppu tulee

Hesari kirjoitti lohduttavasti, että maailmanlopun tulemiseen kestää miljoonia vuosia. Paavikin on asista sanansa sanonut, saati Putin. Asian luulisi olevan suunnattoman triviaali eikä tärkeä. Eihän Hollywoodleffat meidän mieltämme käännytä?

Ehkä ne tekee. Tämä on nyt ehkä rankka tunnustus, mutta teen sen silti. Median vuoksi. Vuonna 1999 media hehkutti viimeiset pari kuukautta vuodesta, että käteinen loppuu. Tietotoverkot kaatuu, lentokoneet tippuu ja ydinvoimalat räjähtää. Siis vastuullinen Lontoon media. Silloin ei ollut ilmaista internetmediaa, jonka varassa toimia.

Otin tämän vuoksi 3 kuukauden rahat luottokortilla. No, sitten kun toimin skitsosti, multa loppui myös työt. Tosin ne oli vähissä muutenkin, kunhan bailasin. Jäi kolmen kuukauden rahat maksamatta. Siitä kärsin tänäkin päivänä.

Siksi nämä maailmanlopun uutiset ovat kovinkin vastuuttomia. Kuulemma tämä viimeisin kouluampujakin on näille uutisille äitinsä kautta vaikuttunut. Siinä tuli taas 28 ruumista. Nuoria, tulevaisuuden ihmisiä, joilta elämä lopetettiin.

Mikä vastuu on medialla, joka näitä satuja kertoilee? Mikä julkisuuden klikkaushuoraus oikeuttaa myymään ihmisille pelkoja, jotka ovat poissa tästä maailmasta?

Pelko, se on se myyvin artikkeli mitä voi ihmiselle myydä. Ja sitä ostetaan. Innolla

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s